Leader Joutsenten reitin hallitus käsitteli keskiviikkoillan 5.4. kokouksessaan 17 uutta nuoriso- ja seniori-Leader-hankehakemusta. 15 hakemusta hyväksyttiin ja kahdesta pyydetään lisäselvityksiä. Varsinainen maaseudun yritys- ja hanketukihaku kaudella 2023-27 ei ole vielä avautunut, mutta sen pitäisi avautua kevään aikana. Nuoriso- ja seniorihankkeita tuetaan Joutsenten reitin päättyneeltä rahoituskaudelta 2014-22 säästyneellä kuntarahalla. Hankkeen enimmäistuki on 800 euroa.
Hämeenkyrön seurakunnan nuorisoneuvosto järjestää kaikenikäisille Aarretapahtuman helluntaina 28.5. Tavoitteena on koota ihmisiä yhteen vauvasta vaariin. Joukko nuoria toteuttaa tapahtuman, joka kestää koko päivän ja toteutetaan ulkona. Mukaan yhteistyöhön on saatu eri järjestöjä Hämeenkyröstä sekä muita paikallisia toimijoita toteuttamaan toimintapisteitä.
YHTEYSHENKILÖ: Anne-Marie Ahola, P. 044 724 8371
Kiikan VPK ry:n nuoriso-osasto päivittää leirivarustuksensa. Länsi-Suomen pelastusalan liitto järjestää ensi kesänä viikon mittaisen palokuntaleirin ja palokunnan nuoret ovat innokkaita lähtemään leirille oppimaan lisää palokuntataitoja ja saamaan uusia ystäviä.
YHTEYSHENKILÖ: Jere Lähdeniemi, P. 0400 607 983
Vampulan 4H-kerhon hankkeessa valmistetaan kerhossa mukana oleville lapsille kerhohupparit. Huppareiden teossa käytetään mm. lasten omia piirustuksia.
YHTEYSHENKILÖ: Maria Kankaanranta, P. 044 545 7632
Huittislainen 4H-yrittäjä Iida Vähä-Jaakkola hankkii leipomotoiminnan käynnistämiseen liittyviä kodinkoneita. Tavoitteena on leipoa ihmisille tilauksesta ja käydä torilla myymässä leivonnaisia.
YHTEYSHENKILÖ: Kirsi Huhtanen, P. 040 500 1845
Huittislainen 4H-yrittäjä Oskari Yli-Sipilä hankkii pihanhoitoyrityksen tarvitsemat koneet kuten ruohotrimmerin. Tavoitteena on leikata nurmikoita ja tehdä pieniä pihatöitä asiakkaille, kuten siistiä pihoissa pensaiden alustoja tai rakennusten vierustoja ruohotrimmerillä. Talvisin aikomuksena on kolata pihoista lunta.
YHTEYSHENKILÖ: Ismo Yli-Sipilä, P. 0500 331 770
Sastamalassa toimiva 4H-yrittäjä Melina Laaja hankkii Melinan tapahtumapalvelulle jääkaappipakastimen ja tapahtumateltan. Tavoitteena on myydä tarjoiluja sekä musiikki- ja tanssiesityksiä erilaisiin tapahtumiin.
YHTEYSHENKILÖ: Hannu Laaja, P. 0500 886 037
Uusi Seniori-Leader-tuki sai innostuneen vastaanoton
Aloitusvaiheessa oleva Seniori-Leader-tuki sai heti innostuneen vastaanoton ja kymmenen hakemusta. Tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden toiminnallisuutta, ryhmäytymistä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Hallitus linjasi että ruokatarjoiluja ja matkakustannuksia ei hankkeissa tueta. Seuraavassa on lueteltu tuensaajatahot ja tuen kohteet lyhyesti, lisätietoja ja yhteyshenkilöitä voi kysellä Leader-toimihenkilöiltä.
Huittisten kansalliset seniorit ry tekee kohderyhmälleen tutuksi uuden teknologian ja digilaitteiden hyödyntämistä seniorien arjessa. Sastamalan Kristilliset Eläkeläiset ry hankkii mukana kannettavan äänentoistolaitteen, jolla ryhmänohjaajan ääni saadaan paremmin kuuluviin myös ulkoilmatilaisuuksissa ja retkillä. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys ry hankkii kaasugrillin ja muurinpohjalettusetin yhteisiä kokkailuja varten. Vähähaara-seura ry hankkii jumppatarvikkeita ja muistipelejä. Lauttakylän siirtolapuutarhalaiset varustavat yhteiskäytössä olevan Saunalan liedellä ja jääkaapilla. Huittisten museon ystävät hankkivat äänenvahvistimen ja Bluetooth-kaiuttimen äänentoiston parantamiseksi. Punkalaitumen VertaisVeturit hankkivat kaiutin ja mikrofoni -yhdistelmiä liikuntatilaisuuksien ohjaamiseen. Sastamalan Aivoverenkiertohäiriö-kerho hankkii tarvikkeet kuumakivihierontaan. Karkun kamari ry järjestää opastetun retken Ritajärvelle.
Yhteenlaskettu tukisumma 15 nuoriso- ja seniorihankkeelle on 9 445 euroa. Seuraavan kerran hakemuksia käsitellään tiistaina 30.5., johon kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 19.5. klo 12. Sähköiset hakulomakkeet ja -ohjeet löytyvät Joutsenten reitin verkkosivuilta joutsentenreitti.fi

Kiikan VPK:n nuoriso-osastoa, joka on yksi illan kokouksen tuensaajista.