Uusia hankkeita kylille, liikuntapalveluihin, pitopalveluun, maatiloille ja vesistömatkailuun

Leader Joutsenten reitin hallitus käsitteli tiistai-iltana 22.2. 12 uutta hankehakemusta. 11 hankkeen rahoitusta päätettiin puoltaa osana Leader-ryhmän Luova Laakso -kehittämisstrategian toteuttamista. Yksi hakemus hylättiin.

Keikyän Perikunta ry:n investointihankkeessa kunnostetaan Sastamalan Keikyän Pehulan vanha puukoulu yhteisölliseen käyttöön. Tavoitteena on monipuoliseen käyttöön soveltuva, kaikille avoin harrastus- ja kokoontumistila. Tilasta tulee kyläläisten yhteinen olohuone, jonka kynnys on matalalla. Tilaa voivat käyttää niin yksityiset kuin yhteisöt, ja tiloja voidaan myös vuokrata kokoustiloiksi, perhejuhliin ja muille pienryhmille.

YHTEYSHENKILÖ: Markku Torpo, P. 050 3366 999

Suomen Punainen Risti Huittisten osasto ry investoi sydäniskureihin ja kylien turvallisuuteen. Väestön ikääntyessä sydänkohtausten määrä on kasvussa. Sydänkohtauskuolemia voidaan merkittävästi vähentää oikealla, nopealla ensihoidolla. Hankkeessa on mukana seitsemän Huittisten kylien yhdistystä, joiden kylätaloihin ja kokoontumispaikkoihin iskurit sijoitetaan: Kukonharjan Kyläyhdistys ry, Korkeakosken seutu ry, Karhiniemen kyläseura ry, Metsästysseura Ilo ry, Suttilan nuorisoseura ry, Suttilan VPK ry ja Pellonpuiston koulun vanhempainyhdistys.
YHTEYSHENKILÖ: Timo Hälli, P. 040 5144 541

Hämeenkyrön Näytelmäseura ry:n kehittämishankkeessa valmistellaan Myllykolun kesäteatteriin kesällä 2022 toteutettava koko perheen näytelmä Pelastakaa Röllimetsä. Hankkeen tavoitteita ovat mm. Myllykolun alueen arvokkaan kulttuuriympäristön elinvoimaisuuden ylläpito ja kehittäminen, näytelmän teeman mukainen kestävän kehityksen koulutus ja asennekasvatus sekä nuorten elämänlaadun ja harrastusmahdollisuuksien parantaminen. Näytelmällä on 12 näytöstä: neljä kesäkuulla 2022 ja kahdeksan heinäkuulla 2022.

YHTEYSHENKILÖ: Mari Seppä, P. 040 5790 214

Alueiden välisessä Ukipolis Oy:n BikeMenu2-kehittämishankkeessa kehitetään pyöräilyyn ja lähiruokaan perustuvaa matkailua lounaisessa Suomessa. Tavoitteena on luoda alueesta kansainvälisesti houkutteleva ja vastuullinen pyörämatkailukohde, jossa eri toimijat ja pyöräilyreitit tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Hanke on suunniteltu kahdeksan Leader-ryhmän alueelle Satakunnan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa, ja se tarvitsee käynnistyäkseen rahoituspuollot myös muilta kumppanialueilta.
YHTEYSHENKILÖ: Katariina Torvinen, P. 040 513 6892

Kiinteistöpalvelu LeKa Oy:n yritysinvestoinnissa syntyy uudet padel- ja beachvolleykentät Sastamalan Häijääseen. Ulkokenttien yhteyteen rakennetaan myös lasten leikkipaikka. Keskeisellä paikalla, kasvavan kylän ytimessä Sastamala-Hämeenkyrö-tien varressa toimii ennestään toisen yrittäjän yksityinen kuntosali.

YHTEYSHENKILÖ:  Mikko Kanerva, P. 050 326 8213

Padelix Oy investoi Sastamalan Vammalassa marraskuussa 2021 avatun padel-sisähallin laajennukseen kahden kentän halliksi. Laajennuksella vastataan ennakoitua suurempaan kysyntään, joka sisähallille on muodostunut viime syksyn ja kuluvan talven aikana.

YHTEYSHENKILÖ: Taavetti Nuto, P. 050 5430 555

Heinon Leipomo Oy investoi uusiin kylmä- ja pakastetiloihin Sastamalassa. Yritys harjoittaa leipomo-, lounas- ja merkkipäiväpalvelutoimintaa. Investointi lisää yrityksen kylmätilakapasiteettia, ja sillä lisätään myös tuotannon ympäristöystävällisyyttä ja energiatehokkuutta.

YHTEYSHENKILÖ: Jussi Heino, P. 0400 339 870

Sastamalan Suodenniemellä toimiva PihlaCatering tmi rakentaa ammattikeittiötilat vanhaan navettarakennukseen pitopalvelutoimintaa varten. Uuden yrittäjän tavoitteena on työllistää itsensä ja tehdä samalla maatilan sukupolvenvaihdos.

YHTEYSHENKILÖ: Leila Pihlajamäki, P. 040 772 9390

Huittislainen maatalousyrittäjä Heikki Sahko tmi monialaistaa toimintaansa aloittamalla rengaspalvelun ja investoimalla mm. raskaiden renkaiden rengaskoneeseen. Maatalousrenkaissa on palvelutarjontaa vähemmän kuin auton renkaissa.

YHTEYSHENKILÖ: Heikki Sahko, P. 040 7650 805

Hämeenkyrössä toimiva kalastusmatkailuyritys KP Fishing Oy investoi toiseen veneeseen ja palkkaa siihen oppaan, mikä mahdollistaa entistä isompien ryhmien palvelun. Nykyaikainen venekalusto, sen elektroniikka ja liikuteltavuus eri vesistöihin ovat välttämättömyyksiä ammattimaisessa, kansainvälisillä markkinoilla toimivassa kalastusmatkailussa.

YHTEYSHENKILÖ: Kalle Paavola, P. 040 520 1913

Sastamalan Keikyään perustettu uusi yritys Äetsänkoski Oy aloittaa majoitus- ja matkailupalvelutoiminnan Keikyäntien varressa lähellä Kokemäenjokea ja Suomen pisintä puista riippusiltaa. Tarkoitusta varten kunnostetaan kiinteistö nykylainsäädännön mukaiseen majoituskäyttöön. Lisäpalveluna vuokrataan veneitä moottorilla ja ilman.  

YHTEYSHENKILÖ: Pekka Haavisto, P. 050 3419 837

Nyt puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 630 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 29 prosenttia. Vuonna 2014 käynnistyneellä ohjelmakaudella on nyt Joutsenten reitin kautta tuettu yhteensä 306 hanketta. Puoltojen jälkeen vuoden 2022 rahoitusvarauksesta on vielä käyttämättä reilu kolmannes. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus osana Manner-Suomen maaseutuohjelman toteuttamista. Seuraavan kerran hankehakemuksia käsitellään tiistaina 12.4., johon kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 1.4.