Uuden rahoituskauden ensimmäiset hankepuollot nuorisotyölle, matkailulle ja kylätoimintaan

Joutsenten reitti ry:n hallitus kokoontui ensimmäisen kerran käsittelemään rahoituskauden 2007-13 hankehakemuksia tiistaina 2.10. Kuudesta hakemuksesta viidelle puollettiin rahoitus ja yksi jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.

Vammalan kaupungin Seutukunnallinen nuorisokoordinaattori -hankkeessa lisätään lasten ja nuorten hyvinvointia kehittämällä kunnallisen nuorisotoimen toimintatapoja. Hankkeen kohderyhmänä ovat Vammalan seudun sekä Lavian ja Kiikoisten lapset ja nuoret sekä koulujen ja nuorisojärjestöjen aikuistoimijat. Tavoitteena on luoda yhteinen seudullinen lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma sekä toimenpideohjelma lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnasta. Hankkeella lisätään osallisuusmahdollisuuksia sekä koulussa että vapaa-ajalla (esim. oppilaskunta- ja nuorisovaltuustotoiminta) ja aktivoidaan kolmannen sektorin toimintaa.

YHTEYSHENKILÖ: Maija Koivu, P. 03 5213 4448

AS-kiinteistöt toiminimi on hankkinut omistukseensa pääosan vanhan Takon paperitehtaan lomakylästä Vammalan Karkun Isosaaresta. Yrityksen investointihankkeessa kunnostetaan lomakylän päärakennus majoituskäyttöön. Myöhemmin kunnostetaan vaiheittain viisi rantamökkiä. Mm. toutaimestaan kuulun vuolteen rannan lomakylä pyritään avaamaan matkailijoille ensi vuoden aikana. Vammalan Rautaveden kansallismaiseman pohjoisosien matkailutarjontaan on viime vuosina investoitu miljoonia euroja, mutta sesonkeina joudutaan edelleen myymään “ei oota”.

YHTEYSHENKILÖ: Antti Saarinen, P. 050 3551 623

Maakunnallisen kylien yhteenliittymän Pirkan Kylät ry:n hankkeessa laaditaan maakunnallisen kylätoiminnan ja kylätoimintakeskus Heiskan kehittämissuunnitelmat. Selvityksen kohteena on mm. kylätoimintakeskus Heiskan toiminnan eriyttäminen Pirkan Kylät ry:n muusta toiminnasta. Neljä kuukautta kestävän esiselvityshankkeen tuloksena on raportti, joka sisältää perustellun esityksen toiminnan mahdollisista muutoksista. Näin pyritään selkiyttämään pirkanmaalaisen kylätoiminnan työnjakoa ja lisäämään sen vaikuttavuutta.

YHTEYSHENKILÖ: Kauno Perkiömäki, P. 050 554 2412

Lantulan seudun kyläyhdistys ry:n Pohjantalo-hankkeessa kunnostetaan yhdistyksen omistukseen tullut entinen Lantulan koulu kyläläisten monitoimitilaksi. Peruskorjaushankkeen myötä Pohjantalo palvelee kyläläisiä entistä monipuolisemmin. Rahoituspuollon perusteena on tiloissa jo olemassa oleva varsin aktiivinen toiminta: mm. nuorten luontokerho ja pyhäkoulu, ikääntyneiden perjantai- ja sunnuntailounaat, naisten jumppa, lukupiirit sekä Maaseudun sivistysliiton neljä opintokerhoa.

YHTEYSHENKILÖ: Leena Virri-Hanhijärvi, P. 050 366 6953

Hämeenkyrön Talviuimarit ry:n investointihankkeessa jatketaan Kyrösjärven Kauhtuan rannan kehittämistä luoteispirkanmaalaisten virkistyskohteena. Nopean suosion saanut talviuinti- ja kohtaamispaikka saa uuden savusaunan ja Kyrösjärven pinnan vaihteluihin soveltuvan kelluvan laiturin. Talviuimareiden ranta on ollut haluttu tapaamispaikka myös kesäisin.

YHTEYSHENKILÖ: Risto Toiviainen, P. 044 355 5912

Nyt puollettujen hankkeiden kokonaiskustannusarvio on 219 000 euroa. Vuoden 2007 rahoituskehyksestä hankkeisiin sitoutuu 17 prosenttia. Julkisen tuen osuus yleishyödyllisissä kehittämishankkeissa on 65-90 prosenttia, yleishyödyllisissä investoinneissa 40 prosenttia ja yritysten investoinneissa 20 prosenttia.

Joutsenten reitin maaseudun kehittämishankkeilla on jatkuva haku. Hankkeet toteuttavat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-13 ja juridisen rahoituspäätöksen niistä tekee Pirkanmaan TE-keskus. Seuraavan kerran hallitus käsittelee hakemuksia maanantaina 26.11. Tähän kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 16.11.

Joutsenet laskeutuvat kuntiin

Joutsenten reitti ry järjestää syksyn aikana yhdessä paikallisten elinkeinoyhtiöiden yritysneuvojien ja TE-keskuksen kanssa info- ja aktivointikierroksen uuden rahoituskauden mahdollisuuksista. Yksi suurimmista muutoksista edelliseen rahoituskauteen nähden on mahdollisuus suoriin yritystukiin eli yrityksen käynnistys-, kehittämis- ja investointiavustuksiin. Yritystuilla pyritään entistä tehokkaammin lisäämään paikallisten yritysten kilpailukykyä ja synnyttämään uusia työpaikkoja.

Infokierroksen aikataulu on seuraava:

Ti 16.10. klo 18 Mouhijärvi, kunnanvirasto

Ke 17.10. klo 18 Vampula, Jonkan kartano

Ke 31.10. klo 18 Huittinen, Huittisten ratsastuskeskus

Ke 14.11. klo 18 Punkalaidun (paikka vahvistuu myöhemmin)

To 15.11. klo 18 Hämeenkyrö (paikka vahvistuu myöhemmin)

Ke 21.11. klo 18 Äetsä (paikka vahvistuu myöhemmin)

Ke 12.12. klo 18 Vammala (paikka vahvistuu myöhemmin)