Metsäseminaari Tshekkeihin

Osana Tshekki-yhteistyötämme järjestämme Suomi-Tshekki -metsäseminaarin Etelä-Böömissä Spalene Poricissa Prahan lähialueella 12.-15.10.2010. Seminaari on suunnattu metsänomistajille ja metsäammattilaisille Keski-Euroopan metsätalouteen tutustumiseksi ja hyvien käytäntöjen siirtämiseksi. Tshekki on reilun kolmanneksen metsäpeitteellään Keski-Euroopan metsäisimpiä maita. Kasvatus suosii laatupuuta: istutustiheydet ovat kaksinkertaisia Suomeen nähden ja kiertoajat Suomen luokkaa.
 
Ohjelma
 
Ti 12.10. 2010 
9.35 Lähtö Helsingistä Prahaan, lento n. kaksi tuntia
12.00 Bussi vastassa, tavarat voi jättää bussiin, kiertelyä Prahan “Stare mestossa” eli vanhassa kaupungissa
16.00 Lähtö Spalene Poriciin
18.00 Majoittuminen, illallinen
 
Ke 13.10.2010
Aamupäivän kestävä metsäseminaari jonka aiheina Tshekin ja alueen metsätalous, metsänhoito ja ajankohtaiset metsäalan kehittämishankkeet – suomalaisia osallistujia on pyydetty esittelemään erityisesti bioenergiahankkeita.
 
Iltapäivällä vierailuja metsätiloilla ja puuta jalostavissa yrityksissä.
Iltaohjelmana esim käynti Plzenissä olutpanimolla, myös liikuntavaihtoehto (näistä voidaan sopia matkan aikana).
 
To 14.10.2010
Seminaari jatkuu aamupäivällä, entistä suurempi osuus ekskursioilla:
– metsänhoitokohteet
– primäärimetsät (vanhat metsät)
– metsäteknologia ja koneet
– sahalaitokset
– puunjalostus, esim huonekalut, pelletit
– metsästysmatkailu, peurakantojen hoito
– loukkaantuneiden eläinten “ensiapuasema”
Iltaohjelmana esim tapaaminen paikallisen metsästysseuran kanssa, votkatislaamoon tutustuminen, golfin harjoittelua…
 
Pe 15.10.2010
Ekskursiot jatkuvat, lounaan jälkeen lähtö Prahan lentokenttää kohti
17.00 Lento lähtee
18.20 Helsingissä
 
Majoituspaikkana toimii Hotel Ve Dvore: www.hotelvedvore.cz. Kulut: lennot n. 250 e, majoitukset 105 e, ruokailut 50 e. Isäntämme Tshekissä (paikallinen kunta ja Leader-ryhmä) tarjoavat bussikuljetukset.
Tervetuloa mukaan kehittelemään metsäalan yhteistyötä!  Toteutamme matkan yhteistyössä kahden itäsuomalaisen Leader-ryhmän kanssa joten arviolta puolet lähtijöistä tulee Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta.