Kyröskoskelle yhteisötyön keskus ja Honkolaan ratsastuskenttä

Joutsenten reitti ry:n hallitus käsitteli torstaina 30.8. vuoden viidennessä kokouksessaan kolme uutta hankehakemusta. Kahden rahoitus puollettiin ja yhden hylättiin.

Setlementti Kyröskoskela ry:n kehittämishankkeessa perustetaan yhteisötyön keskus Hämeenkyrön Kyröskoskelle Valtakadun varteen. Hanke tukee ja lisää ikäihmisten, maahanmuuttajien, eläkeläisten ja muiden asukkaiden viihtymistä ja sosiaalisia kontakteja mahdollistamalla erilaisten ihmisten harrastamisen ja yhdessä tekemisen. Yhteisötyön keskuksesta tehdään avoin kohtaamispaikka, jossa on vapaaehtoisvoimin ylläpidettävä kahvila ja 2-3 tietokonetta internet-yhteydellä. Lisäksi on mahdollista saada terveydenseurantapalvelua, asiointiapua ja kopiopalvelua. Keskus on avoinna kuutena päivänä viikossa ja kävijät voivat itse vaikuttaa sen ohjelmaan. Hanke tuo maaseudun kylätalo-toimintamallin taajamaan.
YHTEYSHENKILÖ: Erkki Koivulahti, P. 0400 737 905

Sastamalan Honkolan Ratsastusseura ry:n investointihankkeessa rakennetaan pysyvästi ratsatuskäytössä oleva, ratsukkojen liikkumisen kestävä kenttä Honkolan urheilukenttäalueelle kunnalta vuokratulle maapohjalle. Hanke lisää kaikille avoimen ratsastusharrastuksen mahdollisuuksia ja madaltaa kynnystä hevosharrastuksen aloittamiseen.
YHTEYSHENKILÖ: Leea Kuusela, P. 0400 805 280

Hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 83 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 75 prosenttia. Puoltojen jälkeen Joutsenten reitti ry:n vuosien 2007-13 rahoituskiintiöstä on puollettuna 97 prosenttia 152 kehittämishankkeeseen. Seuraavan kerran hakemuksia käsitellään 11.10., johon tulevien hakemusten jättämisen takaraja on 1.10.

Uuden kehittämisohjelman nimeksi “Luova Laakso 2020”

Hallituksessa ideoitiin myös Joutsenten reitti ry:n tulevan rahoituskauden 2014-20 kehittämisohjelmaa. Ohjelman nimi “Luova Laakso 2020” viittaa Kokemäenjokilaaksoon seudun luovuuden lähteenä. Visioksi vuoteen 2020 mennessä hyväksyttiin Pekka Himasen ja Richard Floridan ajatuksia yhdistellen seuraava innostamaan tarkoitettu teksti:

”Luova Laakso on onnistunut luomaan ympäristön, joka yllyttää ihmisiä kehittelemään uusia ideoita ja viemään ne käytännöiksi. Se on ympäristö, joka innostaa idearikkaita ihmisiä eri puolilta maailmaa tulemaan sinne. Kaiken eteenpäin vievän kehityksen pohjimmainen draiveri on innostus ja kyky innostaa. Juuri innostus on Luovan Laakson imago.”