Ellivuoresta Etelä-Suomen vetovoimaisin perheliikuntakeskus

Kehittämisyhdistys Joutsenten reitti ry:n hallitus käsitteli kokouksessaan torstaina 2.2. neljä hankehakemusta, joista kaikille päätettiin puoltaa rahoitusta yhdistyksen kehittämisohjelmasta.

Ellivuoren kehitys ja matkailu ry:n yleishyödyllisessä investointihankkeessa rakennetaan Sastamalan Ellivuoreen ns. vanhan golfhallin paikalle skeitti- ja parkour-kiipeilyalueet, monitoimikaukalo sekä lasten leikkipuisto alkuvuoden 2012 aikana. Kohderyhmänä ovat leikki-ikäiset lapset ja nuoret, joiden aktiivista liikkumista hankkeella pyritään tukemaan. Liikuntapaikat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille alueen asukkaille, kesäasukkaille ja satunnaisille kävijöille. Alueen asukkaista ja yrityksistä muodostuvan Ellivuoren kehitys ja matkailu ry:n toimintasuunnitelman tavoitteena on luoda Ellivuoresta Etelä-Suomen vetovoimaisin perheliikuntakeskus vuoteen 2017 mennessä.
YHTEYSHENKILÖ: Kari Aalto, P. 0400 861 666

Ellivuoren kehitys ja matkailu ry:n elinkeinollisessa kehittämishankkeessa palkataan yhdistykselle osa-aikainen markkinointiviestinnän ammattilainen terävöittämään Ellivuori-brändiä. Laskettelurinteiden, hotellin, caravan-alueen ja huvila-alueiden yksityiset investoinnit ovat olleet yli 13 miljoonaa euroa viime vuosien aikana. Yhteisen viestintähankkeen tavoitteena on lisätä alueen vetovoimaa ja toimijoiden yhteistyötä. Alueen yrityksillä on yhteensä 30 vakituista, kokoaikaista ja 55 osa-aikaista työntekijää.
YHTEYSHENKILÖ: Kari Aalto, P. 0400 861 666

Huittisten Vampulassa toimivan FP-Kotaja Oy:n kehittämishankkeessa tehdään kurttulehtiruusun mikrolisäyskokeilu. Tavoitteena on testata ruusun viljeltävyyttä ja hyödyntämistä elintarviketeollisuuden raaka-aineeksi.
YHTEYSHENKILÖ: Matti Kotaja, P. 0500 329 630

Huittislaisen Konetekniikka Vainio & Laineenoja Ay:n kehittämishankkeessa etsitään ulkopuolisen myyntimiehen avulla uusia pääasiakkaita kasvuhakuiselle konepajalle.
YHTEYSHENKILÖ: Jari Laineenoja, P. 050 518 2488

Puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 214 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 73 prosenttia. Joutsenten reitti ry:n vuosien 2007-2012 rahoituskiintiöstä on nyt varattuna 92 prosenttia yhteensä 135 hankkeelle. Seuraavan kerran hallitus käsittelee hankehakemuksia 20.3. Tähän kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on 9.3.

Voimistuvat kylät -kampanja vetää Lantulassa tuvan täyteen

Useiden valtakunnallisten toimijoiden, mm. Kuntaliiton, Evankelisluterilaisen kirkon ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Voimistuvat kylät -kampanjatilaisuus vetää Sastamalan Lantulassa kylätalon täyteen lauantaina 11.2. Seminaarin ohjelmassa käsitellään kuntaliitoskuntien ja kylien uudenlaista suhdetta sekä julkisten palvelujen järjestämistä maaseudulla, yhtenä esimerkkinä poliisin palvelut.

Euroopan parlamentin maaseutukehityksen raportööri Capoulas Santos tukee paikalliskehittämistä

EU:n Leader-kehittämisyhdistysten kattojärjestö ELARD tapasi Euroopan parlamentin maaseutukehityksen raportöörin, europarlamentaarikko Luis Manuel Capoulas Santosin Brysselissä tiistaina 31.1. Tapaamisessa keskusteltiin EU:n rakennerahastouudistuksesta ja eri rahastojen ns. yhteisestä strategisesta viitekehyksestä, Leader-paikalliskehittämisen tulevaisuudesta ja rahoituksesta sekä toimintatavan levittämisestä EU:n ulkopuolelle ns. kehittyviin maihin.

Capoulas Santos totesi Leader-toimintatavan hyvän maineen ja uskoi sen säilyvän EU:n maaseutupolitiikan ytimessä myös rahastokaudella 2014-20. Suurimpana huolenaiheena hänellä oli rahoituksen liiallinen kohdentuminen julkiselle sektorille joissakin jäsenmaissa. Capoulas Santos tulee parlamentin maatalouskomitean puolesta esittämään kesäkuussa parlamentille EU:n maaseutukehitysvarojen pitämistä entisellä tasolla kaudella 2014-20 (89,9 miljardia euroa). Leader-toimintatavalle varatun viiden prosentin minimikiintiön hän tunnusti todennäköisesti olevan liian vähän joillekin jäsenmaille – toisaalta jäsenmaat voivat omilla päätöksillään kasvattaa osuutta kuten kuluvallakin rahastokaudella useimmat maat ovat tehneet.