Yrityshankkeilla uusia työpaikkoja ja viestintähankkeella maaseudun sankaritarinoita

15.4.2020

Leader Joutsenten reitin hallitus käsitteli tiistai-illan etäkokouksessaan 14.4. neljä uutta hankehakemusta, joista kolmen rahoitusta päätettiin puoltaa osana Luova Laakso 2020 -kehittämisstrategian toteuttamista.

Sastamalan Kiikassa toimivan Lastux Oy:n investointihanke sisältää koordinaattimittakoneen ja käytetyn CNC-lankasahan hankinnan työkaluineen ja varusteineen. Hankkeen tavoitteena on monipuolistaa yrityksen palvelutarjontaa koordinaattimittaukseen ja lankasahaukseen sekä parantaa yrityksen tuottamien kappaleiden laatua ja laadunvarmistusta. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä yrityksen kapasiteettia ja parantaa toimitusvarmuutta sekä kykyä vastata asiakkaiden laatuvaatimuksiin. Yrityksellä on metallin työstössä sekä omia tuotteita että alihankintaa useille eri teollisuuden aloille. Investoinnilla tavoitellaan 75% kasvua yrityksen liikevaihtoon. Samalla kolme henkeä työllistävään yritykseen syntyisi neljä uutta työpaikkaa.
YHTEYSHENKILÖ: Lasse Tuominen, P. 050 564 3248

Sastamalan Kiikoisissa Lemmikkihotelli PetVilla investoi koirapuiston perustamiseen.  Puisto rakennetaan 1,6 hehtaarin kokoiselle pellolle ja alueelle tulee useita erilaisia toimintapisteitä koirille, mm. vetopaaluja, tunneleita, ramppeja, agilitypisteitä sekä rengas- ja hyppyesteitä. Lisäksi alueella on uintimahdollisuus pellon läheisyydessä sijaitsevalla lammella. Alue suunnitellaan turvalliseksi koirille ja alue on myös aidattu joten koirat voivat ulkoilla siellä vapaana. Alueen käyttö on kohdennettu yhden koiranomistajan käyttöön, erilaisten ryhmien käyttöön, Lemmikkihotellin asiakkaiden käyttöön sekä mahdollisesti alueella tulee olemaan myös yleisövuoroja. Kolme vuotta sitten perustettu yritys työllistää kokopäiväisesti kaksi henkilöä. Investoinnilla tavoitellaan kolmanneksen kasvua liikevaihtoon.
YHTEYSHENKILÖ: Katja Ylitalo, P. 040 567 9555

Leader Pyhäjärviseudun hakemassa, alueiden välisessä Sata sankaria – tuhat tarinaa -hankkeessa jatketaan Satakunnan maakunnan alueen maaseudun kehittämisen viestintää ja tiedottamista. Hankkeen rahoittavat kaikki Satakunnan alueella toimivat viisi Leader-toimintaryhmää yhdessä.
YHTEYSHENKILÖ: Elina Haavisto, P. 044 534 2992

Nyt puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat Joutsenten reitin osalta 135 000 euroa. Julkisen tuen osuus kustannuksista on 28 prosenttia. Rahoituskaudella 2014-20 on nyt käynnistynyt yhteensä 192 paikallista kehittämishanketta Joutsenten reitin alueella. Viranomaispäätökset hankkeiden rahoituksesta tekee Pirkanmaan ELY-keskus osana Manner-Suomen maaseutuohjelman toteuttamista. Joutsenten reitin kuluvan vuoden rahoituskehyksestä on jäljellä vielä 15 prosenttia. Seuraavan kerran hankehakemuksia käsitellään tiistaina 9.6., johon kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 29.5. klo 12.

Paikalliskehittämisen tulokset turvattava poikkeusoloissakin

Kokoontumisrajoitusten johdosta Leader Joutsenten reitin hallitus päätti siirtää kevätkokouksensa pidettäväksi tiistaina 8.9.2020. Hyväksytyn vuoden 2019 toimintakertomuksen mukaan yhdistys vastaanotti ja käsitteli vuoden aikana 43 hankehakemusta, joista 35 hankkeen rahoitus puollettiin. Ohjelmakauden 2014-20 aikana hakemuksia on käsitelty nyt yhteensä 250 kappaletta ja puoltoja tehty 192 hankkeelle.

Vuoden 2019 loppuun mennessä noin puolet rahoituskaudella käynnistetyistä hankkeista oli ehtinyt toteutua loppuun. Näissä 89 hankkeessa on syntynyt 70 uutta työpaikkaa, 12 uutta yritystä ja 78 uutta palvelua tai tuotetta. Yritystuilla on vaikutettu 9,5 miljoonan euron liikevaihdon kasvuun osallistujayrityksissä. Päättyneisiin ja käynnissä oleviin hankkeisiin on tähän mennessä osallistunut 94 maatilaa ja 71 kylää.

Pandemian aiheuttamassa markkinahäiriötilanteessa on olennaisen tärkeää turvata ohjelmakauden aikana saavutetut paikalliskehittämisen tulokset. Esimerkiksi yhtäkään normaaliolojen kannattavaa yritystä ei saa päästää konkurssiin. Leader Joutsenten reitti ohjaa aktiivisesti yritysasiakkaitaan kriisitukihakuihin. Business Finlandin ja ELY-keskusten kanavien lisäksi ensi viikon aikana avautuu yksinyrittäjien tukihaku kuntien kautta.

Takaisin

Kommentit on suljettu.

Joutsenten reitti 
Joutsenten reitti ry
Aarnontie 2A (käynti 4.kerros)
38200 SASTAMALA

Toiminnanjohtaja PETRI RINNE
p. 040 555 3232
petri.rinne(a)joutsentenreitti.fi

Hankeneuvoja EEVA RAUKKO
p. 044 254 6694
eeva.raukko(a)joutsentenreitti.fi

Katso yhteystiedot

Joutsenten reitti ry on yksi maamme 55 alueellisesta kehittämisyhdistyksestä.

Yhdistyksen tavoitteena on ruohonjuuritason  kehittämishankkeita aktivoimalla ja rahoittamalla parantaa maaseudun elämän laatua.

Huittinen
Hämeenkyrö
Punkalaidun
Sastamala

Satunnainen poiminta hankerekisteristä:

Klaus Kaikkonen: Puuseppä toiminnan laajentaminen ja koneiden hankinta

Tutustu hankerekisteriin

Logot vaihtoehto 1

Joutsenten reitti ry • Päästä ideasi lentoon Joutsenten reitillä! • YLÖS